OHJATTU MELONTA


Ohjattu melontaretki EräKatrin kanssa Keski-Suomessa

Oletko haaveillut melonnasta? Oletko sinä yksi heistä, joka vihdoin tänä kesänä lähtee melomaan? Tule mukaan. Nautitaan yhdessä luonnosta, maisemista ja hetkistä vesillä.

Melonta on mainio tapa päästä arjen yläpuolelle ja hyvin eri tavalla lähelle luontoa. Omien taitojen mukainen melontaretki tuo mukavia muistoja.

Melonta sopii lähes kaikille uimataitoisille. Myös ensikertalaisille ja aloittelijoille. Vesille on turvallista lähteä yhdessä oppaan kanssa. Kesällä vesille voidaan suunnata kajakeilla, kanooteilla tai vaikka SUP-laudoilla. Minkä sinä valitset?

Ohjattu melonta kanssani onnistuu sulien vesien aikaan keväästä syksyyn, jäiden tuloon saakka.


"Kaikki ylitti odotukset ja oli todella mukavaa, rentoa ja hauskaa."


Melomaan ensimmäistä kertaa?

Kun mielit melomaan ensimmäistä kertaa, niin muista minut. Saat minusta oivan oppaan ja mukavan melontakaverin.

Melonnan harjoittelu onnistuu hyvin yksilöohjauksessa ja pienessä ryhmässä. Melonnan perusteet lyhyelle ohjatulle melontaretkelle on omaksuttavissa nopeasti.

Turvallisuus vesillä on tärkeää. Alkuun on hyvä valita suojaisa reitti, niin eteneminen on helppoa. Tiedostathan sääolosuhteet, omat taitosi sekä ajankohdan kuntosi aina kun suuntaat vesille.


"Hyvä tunnelma, pelastautumisharjoitteet tosi hyödyllisiä. Antoi uskoa että uskaltaa meloa paljon reippaammin kuin ennen."


Tule mukaan Meloja 1 -peruskurssille

Kurssin käytyäsi pääset nauttimaan vesiltä käsin maisemista ja luonnonrauhasta. Voit myös levollisin mielin vuokrata melontakalustoa Suomessa ja ulkomailla.

Tarjoan Meloja 1 -peruskursseja ennakkoon sovitusti Keuruulla ja muualla Keski-Suomessa. Räätälöidyt kurssit onnistuu pielelle 1-6 osallistujan porukalle. Ota yhteyttä!


"Katri osasi ottaa kaikki, eritasoiset osallistujat huomioon ohjeissa, vauhdissa, valmistautumisessa. Rento, mutta luottamusta herättävä ote."


Yhdessä vesille

Suunnitellaan yhdessä sinulle, perheellesi tai porukallesi vaatimustasolta sopiva setti.

Olet lämpimästi tervetullut ohjatulle melontaretkelle sekä opettelemaan melonnan saloja kanssani.

Melontaterveisin
EräKatri
Katri Tynkkynen
Eräopas, melontaohjaaja

+358407390944 WA


"Ihanan pirteä ja intohimoinen opas!"