Sinä olet tärkeä
HauskaaOnnellista
Mikä on oikea nimi yritykselleni?
Yrityksen nimen valinta on vaikea. Olin asialla ensimmäistä kertaa ja voin kertoa, että mietin sitä pitkään. Minulla oli ajatus, että nimen tulisi olla pikemminkin mahdollistava kuin rajoittava.
Keksin EräKatrin opintojeni alussa. Hyvä! Päätin joka tapauksessa pitää EräKatrin. Syvällä sisimmässäni minulla oli kuitenkin vahva tunne jostain muusta. Minulla on oma tarinani. Minusta on tärkeää, että yritykseni nimellä on tarina.
Kevät eteni. Kylmänä pakkasaamuna maaliskuussa 2023 pohjoisessa, hyvin nukutun yön jälkeen, lamppu syttyi. Nimiasia selkeni. Tein päätöksen.
HauskaaOnnellista on merkityksellinen toivotus. Tajusin, että tämä toivotus kiteyttää kaiken, mitä toivon koko sydämestäni ihan kaikille.
Kiitos ja kunnia yritykseni nimestä kuuluu vanhemmalle sisarelleni Railille. Yritykseni nimeen liittyy tämä tarina.
Ystävien toivotus jäi elämään
Vuosia sitten sisareni Railin elämä Taidekaupunki Mäntässä oli normaalia arkea. Serlachiuksen paperitehdas oli merkittävä työnantaja. Tiimi teki pitkiä päiviä keittiöllä. Sitten alkoi tapahtua. Siskoni työkaveri Eeva muutti Mäntästä Etelä-Suomeen ollakseen lähempänä tytärtään.
Vaikka etäisyys kasvoi, ystävyys säilyi. Entisistä parhaista työkavereista tuli parhaat ystävät. Jatkossa he tapasivat joko Helsingissä Railin työmatkojen ansiosta tai tutuissa ympyröissä Mäntässä. Elämä haastoi heitä molempia.
Ystävät tapasivat harvemmin. Toistensa tapaaminen oli aina suuri ilo. Yhdessä he päättivät, että jokainen tapaaminen oli pieni juhla. He keksivät oman toivotuksensa kohtaamisilleen: HauskaaOnnellista.
Vuodet kuluivat. Syöpä yllätti Eevan toistamiseen. Ensimmäisen kerran, 29-vuotiaana, syöpä vei häneltä kaksi sormea. Myöhemmin, 58-vuotiaana, mahasyöpä erotti parhaat ystävät ikuisiksi ajoiksi.
Näiden ystävien keksimä merkityksellinen toive tuli elämääni siskoni kautta kauan sitten.
”Parempi ajattelu synnyttää parempaa elämää.”
HauskaaOnnellista
Elämää on hyvä pohtia aika ajoin. Sen kulkua ja käänteitä. Minne olen menossa?
Olen aina iloinen, kun siskoni Railin kanssa istumme saman pöydän ääressä pohtimassa elämää. Aikaisemmin tapasimme Keuruulla lapsuudenkodissamme Nahulassa. Nykyisin käyn hänen uudessa kodissaan Mäntässä.
Kuinka onnekasta, että jokaisen meidän oma elämä kokemuksineen, iloineen ja suruineen on voimavara meille jokaiselle. Suuret menetykset ja elämän mukanaan tuomat haasteet altistavat meidät kasvulle ja uusille aluille. Joskus on hyvä pysähtyä ja pohtia omia valintojaan.
Elämä ei ole helppo laji. Tiedän sen kokemuksesta. Uskon vahvasti, että kaikesta selviää.
HauskaaOnnellista toivotus on ollut elämässäni jo yli 20 vuotta.
Tämä toivotus on isosti merkityksellinen. Se tuo aina hymyn huulilleni. HauskaaOnnellista toivotus kertoo toiveesta iloon tässä hetkessä ja kiitollisuuden kohtaamisesta, samalla ilmaisten toivoa tulevaisuudesta.
Sinä olet tärkeä
Meillä kaikilla on paljon arkea. Elämän ilo ja jokaisen päivän onnellisuus rakentuvat jokaiselle eri asioista.
Hyvä arki helpottaa elämää ja juhlallisille hetkille on paikkansa.
Mikä tuo iloa elämääsi, tekee sinut onnelliseksi? Mikä on sinulle tärkeää? Mistä sinä unelmoit?
Toivon, että sinä, minä ja jokainen meistä osaisimme päästää enemmän hyvää omaan elämäämme. Valintoja tekemällä.
Toivon, että jokainen meistä löytäisi iloa arjesta ja rohkenisi ideoida pienen juhlan silloin tällöin. Jotain, joka sopii hetkeen.
Toivon, että jokainen meistä tavoittelisi rohkeasti omia unelmiaan. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan.
Elämä on nyt
Toivon sinulle sydämestäni HauskaaOnnellista. Iloa päivääsi, onnea elämääsi.
Muista aina, että olet tärkeä.
Ystävällisesti
Katri

